AMENO


Yksilöllistä toimintaterapiaa, sinua kuunnellen

Olen Suvi Tervahauta, toimintaterapeutti (AMK). Tarjoan yksilöllistä toimintaterapiaa kaikenikäisille asiakkaille Oulussa, Iissä ja lähikunnissa. Työskentelyssäni yhdistyvät toimintakyvyn vahvistaminen, kehon ja mielen yhteys sekä asiakkaan omat tavoitteet ja arki.

Asiakkaakseni voit hakeutua Kelan maksusitoumuksella tai Pohteen palvelusetelillä. Otan vastaan myös itse maksavia asiakkaita.

Toimintaterapian avulla kohti sujuvampaa arkea

Toimintaterapiassa etsimme yhdessä keinoja, jotka tukevat juuri sinun arkeasi, toimintakykyäsi ja hyvinvointiasi. Työskentely lähtee aina sinun tarpeista ja tavoitteista.

Toimintaterapia voi olla hyödyllistä esimerkiksi silloin, kun arki kuormittaa, keskittyminen tai tarkkaavuuden suuntaaminen on vaikeaa, tarvitset tukea tunnesäätelyyn tai sosiaalisiin taitoihin, tai osallistuminen arjen toimintoihin on haastavaa. Erityisesti lasten kanssa työskenneltäessä tavoitteet voivat liittyä myös motoristen taitojen vahvistamiseen tai esimerkiksi visuaalisen hahmottamisen kehittämiseen.

Palvelut

Toimintaterapia
Toteutan yksilöllistä toimintaterapiaa sinun arjessasi ja toimintaympäristössäsi. Toimintaterapian tavoitteena on löytää konkreettisia keinoja, jotka tukevat toimintakykyäsi, osallisuuttasi ja sujuvaa arkea.

Tutustu toimintaterapeuttiisi

Olen Suvi Tervahauta, toimintaterapeutti (AMK). Minulle on tärkeää kehittää osaamistani jatkuvasti, jotta voin tarjota asiakkailleni yksilöllistä ja monipuolista tukea. Toimintaterapeutin tutkinnon lisäksi olen opiskellut psykofyysistä toimintaterapiaa sekä kouluttautunut neuropsykiatriseksi valmentajaksi ja kognitiiviseksi lyhytterapeutiksi.

Työskentelyni lähtökohtana ovat sinun voimavarasi, tavoitteesi ja elämäntilanteesi. Haluan luoda turvallisen ja hyväksyvän ilmapiirin, jossa tulemme yhdessä kuulluiksi ja voimme löytää juuri sinun arkeesi sopivia keinoja ja ratkaisuja.

Ota yhteyttä

Onko toimintaterapia ajankohtaista sinulle tai läheisellesi? Ota rohkeasti yhteyttä, niin keskustellaan tilanteestasi ja siitä, voisinko olla sinulle tai teille avuksi.